Hietalahti ja pojat oy
palveluksessanne

Takaisin
alkuun

Sivusto ei välttämättä toimi oikein!
Selaimessasi on estetty JavaScriptin käyttö tai sitä ei tueta. Salli selaimen asetuksista Javascriptin käyttö tai kokeile toista selainta.   

Historia

Yrityksemme juuret ulottuvat 1960-luvulle, pienelle Kivimäen maanviljelystilalle, jolla Terttu ja Kauko Hietalahti elättivät perhettään. Terttu ja Kauko hankkivat traktorikaivurin, jonka toivottiin mahdollistavan lisäansioita perheen taloudelliseen niukkuuteen. Pian osa vanhimmista perheen veljeksistä perustivat konealalle omat yrityksensä.

Pojat myllää betonia
Kauko-isä, Erkki, Paavo (takana) ja Simo
vuonna 1983 mylläämässä betonia.
 

Nuoremmista veljeksistä Erkki, Simo ja Paavo laajensivat vanhempiensa kanssa betonialalle, tasapainottaen maansiirtotöiden tarjontaa. Vilkas rakennustuotteiden kysyntä 80-luvun lopulla johti betonielementtien kysynnän kasvuun ja betoniteollisuus kasvoi maansiirtotöitä merkittävämmäksi osaksi yrityksen toimintaa.

Kysynnän kasvaessa myös betonirakentamisen kilpailu kiristyi ja oli erotuttava edukseen kilpailijoista.
Kokemuksesta karttunut tietotaito ja tuotannon rajattu kapasiteetti ohjasivat yrityksemme luonnostaan panostamaan korkealaatuisuuteen ja kokonaisvaltaisen palvelun kattavuuteen. Vaikka toiminta on jatkuvasti skaalautunut alkuajoista asti, korkean laadun ja hyvien palveluiden periaatteet ovat säilyneet toimintamme kulmakivinä jo pian 40 vuotta.

90-luvulla investoimme tuotannon kehittämiseen ja hankimme betoniaseman (-96), tuotantohallin (-97), ajoneuvonosturin (-98) sekä kaksi yhdistelmäajoneuvoa (-99).
Vuosikymmenen loppuun mennessä pystyimme tarjota kokonaisvaltaisen ja vakaan toimituksen elementtisuunnittelusta asennuksiin.
Asennustyömaalta syntynyt palaute on saatu suoraan suunnittelun ja tuotannon tietoon, joka on luonut prosessista itseään kehittävän.

Oijoi, kuva ei latautunut :( Kuvittele tähän hieno ilmakuva yrityksemme tehtaasta
Hietalahti ja Pojat Oy 2019.
 

2000-luvun alussa Terttu ja Kauko luopuivat yhtiön osakkuudesta ja veljekset Erkki, Paavo, Simo ja Janne ottivat yrityksen ohjat käsiinsä.
Vuosien varrella tuotantoa laajennettiin rakentamalla viimeistelyhalli, metallintuotanto- ja käsittelyhalli sekä täyskatettu elementtivarasto.
Valmistamamme tuotteet olivat aikaisempaakin ympäristöystävällisempiä ja kehitimme tuotantotiloja vastaamaan erikoistuviin tarpeisiimme.

2010-luvulla laajensimme elementtien varastointitilaa, kehitimme tuotteidemme ympäristöystävällisyyttä, tuotantotiloja ja työn mielekkyyttä. Kuljetuskalustolle rakensimme halleja, jotta valmiit kuormat voidaan ajaa katettuun varastoon odottamaan lähtöä.
Valuuhallin yhteyteen rakennettiin lämmitetty eristeiden ja LVI-komponenttien valmistuspaikka ja varastotila. Värillisen betonin mylläystä varten rakensimme rouheaseman, jonka ansiosta ensisijaisen myllyn käyttö parani.

2015 hankimme puhdistamon, eli betonin eroittelujärjestelmän. Järjestelmä erottelee kiviaineksen ja sementtiliiman toisistaan. Puhdistamon avulla käyttämätön kiviaines voidaan palauttaa kiertoon ja sementtiliima saadaan helpommin käsiteltävään muotoon, tehden käyttämättömän betonin kierrättämisestä mahdollisimman ekologista.
Maalämpö tuottaa osan tarvittavasta lämmöstä ja vuonna 2020 asensimme 53kWp:n aurinkosähkövoimalan.

Oijoi, kuva ei latautunut :( Kuvittele tähän sisävarastomme, jossa työntekijä viimeistelee elementtiä saksilavalta käsin.
Elementtivarasto 2020
 

2020-luvulla yritykselle on investoitu edellä mainitun aurinkosähkövoimalan lisäksi myös kalustoa. Talon sisäisiä prosesseja ja järjestelmiä kehitetään jatkuvasti vastaamaan entistä paremmin kerrostalo- ja massiivirakentamiseen.

Itse tekeminen ja innovatiiviset menetelmät näkyvät kaikissa tuotantoprosesseissamme. Omavaraisuus ja jatkuva kehitys ovat luoneet yrityksestämme alueellamme merkittävän työllistäjän.
Tuotanto- ja varastotilaa on noin 9000m², kalustoa ja laitteistoa on päivitetty aina tarpeen mukaan.